torstai 11. lokakuuta 2018

Juurimartat Sisiliassa

Vihdoinkin koitti se syyskuunloppu jolloin 10 marttaa lähti reissuun ja Sisiliaan. Osa meistä meni vain pariksi päiväksi ja osa koko viikoksi. Blogi on kirjoitettu nyt oman kokemuksen mukaan ja olin vaan osan aikaa paikalla, mutta jos saisi edes pienen kuvan koko retkestä.



Siis aamuhan oli tosi aikainen kun lähdettiin klo 05.10 suoralla lennolla Finnairilla mutta mikä parasta oltiin perillä paikallista aikaa klo 08.10 joten siis koko päivä aikaa. Odoteltiin matkakumppaneita ja suunnattiin spritzien jälkeen bussiasemalle. Saatiin liput pienen odotuksen jälkeen. Ja bussilla Syracusaan. Ihana pikkukaupunki.




Kun saavuttiin Syracusaan niin veimme tavarat heti kämpille ja meillä oli ihan merenrannalla asunto. Mahtavaa. Siitä sitten suoraan ytimeen. Ihanat pikkubaarit täyttivät kadut ja kojut jotka myivät kaikkea. Ostimmekin hatut sitten paitsi yksi Martta kenellä semmoinen olikin jo.



Oli aika suunnata suolapalalle ja spritzille. Pikkubaari ja niin hyvät arancinot, maisteltiin kyllä kaikkea ja muutakin, summa ei päätä huimannut. Jatkoimme siitä sitte nähtävyyksiin ja kierreltiin kävellen pitkin poikin.


Illalla kaupan kautta kotiin ja oma piknik terassilla meren rannassa ja vielä sattui täysikuu. Voiko olla parempaa?



Aamulla virkeänä ylös, ulos ja proseccot aamupalan kanssa ja päästiin ihastelemaan auringonnousua, pilvet tosin hieman haittasi tätä mutta saatiin hyvät kuvat.



Sitten lähdimme hop on hop off bussilla ja päästiin kiertelemään. Katakombit, Kreikkalaiset rauniot yms. Ruokaa ja juomaa  tietty unohtamatta. Lämmintä oli jotain 30+ että kyllä tarkeni. Osa tutustui raunioihin paremmin ja osa kävi uimassa.





Sitten olikin jo pian taas ilta ja kävimme katsomassa auringonlaskun ja syömässä ihanat pizzat. Taikinaa oli kohotetty 96h että kyllä mä sanon että tekemisen meininki. Ja hyväähän se oli.




Aamulla ajoissa herätys klo 04 ja suunnattiin juna-asemalle, josta sitten dieselvaunulla huristeltiin kohti Ragusan kaupunkia.

Maisemat oli kohdillaan ja aamu sarasti mukavasti, päästiin aamukahville ja sitten oli jo aika tavata muut Martat ja päästä ohjelmaan kiinni.



Käytiin lounaalla ja siitä taksilla Frantoi Cutreran oliiviöljytilalle. Tämä öljy on maailmanparasta sekä äänestetty Juurimartoissa vain oikeaksi öljyksi. Päästiin tutustumaan tuotantoon sekä nähtiin juuri käynnissä olevaa sadonkorjuuta sekä muuta tehtaan toimintaa. Päästiin ostelemaan tuotteita ja meidän esittelijä oli asunut Suomessa. Wohoo! Mikä päivä. Sen verran voin kertoa että tuore oliivi maistuu aivan järkyttävän pahalle, ei kannata tehdä sitä virhettä että maistaa.




 Frantoin tilalta taksilla Baglio Occhipintille, jossa meitä odotti uima-allas sekä ihanat huoneet ja hyvät viinit. Meillä oli erityinen illallinen koska olimme kaikki yhdessä yhden illan sekä meillä oli 2 synttärisankaria. Juhlimme näitä puutarhassa syöden tähtitaivaan alla aivan, ihanaa ruokaa, viineistä puhumattakaan. Ilta oli lämmin ja lempeä kuten Martat aina.




Aamulla suuntana aamupala ja aamu-uinti tai ehkä toisinpäin ettei uppoa kaikkien herkkujen jälkeen. Siitä taksilla kaupunkiin nimeltä Vittorio. Siellä käytiin jauhokaupassa sekä aivan mahtavalla lounaalla. Lounas oli kyllä niin läpileikkaus kaikkea sisilialaista ruokaa että olimme onnekkaita että pääsimme sinne syömään.



Taksilla huristeltiin viinitilalle joka on Arianna Occhipintin sedän Giusto Occhipintin, Pääsimme katsomaan miten siellä käytetään viiniä amforassa sekä tilukset, ja toki maistelemaan. Siellä oli pominta käynnissä ja joka paikkaan ei voinut mennä.  Tilan nimi on Cos Vittoria, jos sattuu pullo eteen niin ostakaa ihmeessä. Ariannasta voi lukea lisää täältä: https://www.vindirekt.fi/tuottajat/arianna-occhipinti





Osa meistä sitten lähti kotimatkalle ja kohti Cataniaa, toiset palasivat Baglio Occhipintille ja sieltä Syracusaan.

Meille sattui aivan mahtavat kelit ja se ruoka voi se ruoka, miten voikaan olla niin yksinkertaisista aineista niin ihanaa,


Kotiin päästyäni oli pakko tehdä caponataa sekä katkarapupastaa pistaasitahnalla... ja oli ne ihan ok mutta Sisila voitti kyllä.


lauantai 1. syyskuuta 2018

Elokuun Juurimarttailut

Aikaa on vierähtänyt taas tovi viime kirjoituksesta, mutta parempi joskus kuin ei ollenkaan vai mitenkä?

Kuitenkin vihdoinkin tuo ihana matkamme Sisiliaan on lähellä ja pääsemme vierailemaan viinitilalla sekä oliiviölytilalla ja saamme tietty maistella kaikkia ihania Sisilian herkkuja ja viinejä. Ja nautitaan auringostakin.

 Tässä kuitenkin alkuun resepti ihanaan ja edulliseen sosekeittoon, jota teimme Marttaillassa. Oli kyllä taivaallisen hyvää.

OMENA-PORKKANASOSEKEITTO
(ohje täältä: https://www.soppa365.fi/reseptit/keitot/omena-porkkanasosekeitto ja hiukkasen tuunattu omaan makuun)

Ainekset (4 hengelle)
600 g porkkanaa
200 g perunaa
50-100 g sipulia
2 valkosipulinkynttä
200 g omenaa
100 g Kolatun Verneri Brie -valkohomejuustoa
suolaa
hunajaa
mustapippuria

Työvaiheet
Kuori porkkanat, perunat ja omenat. Pilko ne isoiksi lohkoiksi ja laita kattilaan.
Peitä vedellä ja lisää 2 tl suolaa (tai maun mukaan).
Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla.
Lisää sipulit kattilaan.
Keitä noin tunnin ajan, kunnes kaikki ovat pehmeitä. Lisää vettä tarvittaessa.
Soseuta sauvasekoittimella ja mausta hunajalla ja mustapippurilla.

Annoksen viimeistely
  • Viipaloi keittoannoksiin päälle brie-juustoa.
  • Paahda annokseen päälle omenakuutioita.
  • Lorauta annoksen päälle yrttiöljyä (surauta sekaisin yrttejä, oliiviöljyä, valkosipulia, mustapippuria, suolaa)



Käytimme vuohenjuustoa annoksessa. Ja yrttiöljyä jossa on sekaisin basilikaa, persiljaa ja Frantoin oliiviöljyä suolaa ja pippuria

Saimme myös opastusta Lenalta miten viinipullot saadaan pakattua rinkkaan hyvin etteivät mene rikki kuljetuksessa lentokoneessa joten tässä pieni tietopaketti siihen.


Pullo keskelle kuplamuovia ja pyöritä reunat kiinni.


Sama toisella muovilla.


Teipataan reuna kiinni.

Viinipullonkaula teipataan kiinni.
 
Ja pohja. Näin on aarteet suojattu kolhuilta. Halvin kuplamuovi on Clas Ohlsonilla, siitä on hyvä leikata palat sopiviksi jo etukäteen ja pakata mukaan. Samalla kun leikkelee viinipullon kokoisia muoveja voi nauttia hyvästä viinistä esim:

Krasno saa Alkosta tai tämä:


Näistä voikin sitten mittailla pulloille sopivan kokoiset kuplamuovit kun ovat tyhjät.

Juurimartat saivatkin hyvin kerättyä rahaa tälle retkelle ja ollaan kyllä aivan innoissaan lähdössä reissuun. Käymme Arianna Occhipintin viinitilalla sekä Frantoi Cutreran oliiviöljytilalla ainakin.

Nautimme myös ihanaa jälkiruokaa joten tässä resepti siihen:

ITALIALAINEN OMENAKAKKU ”TORTA DI MELE AL BURRO”

Omenakakku, joka suorastaan sulaa suussa. Kakku on parasta jäähtyneenä pehmeän kermavaahdon kera. Kakun voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja laittaa jääkaappiin tekeytymään.
• Alkuperäinen ruotsinkielinen ohje Bake my breath away -blogista:
• Ohje on julkaistu myös suomeksi täällä: https://www.meillakotona.fi/reseptit/omenakakku  

Ainekset  (8 annosta)
500 g omenoita
130 g voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 munaa
1 keltuainen
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Ohje
Voitele ja jauhota tai vuoraa leivinpaperilla irtopohja- tai piirakkavuoka (halkaisija noin 20-22 cm).
Kuori ja leikkaa omenat puolen sentin viipaleiksi.
Sulata voi paistinpannulla miedolla lämmöllä. Ota 1 dl sulatettua voita talteen. Paista omenoita pannulle jääneessä voissa miedolla lämmöllä 10 minuuttia, kunnes viipaleet pehmenevät.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.
Vatkaa munat, keltuainen ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
Kääntele kuivat aineet ja 1 dl voisulaa kevyesti muna-sokerivaahtoon nuolijalla.
Kääntele lopuksi omenaviipaleet (myös voi, jossa omenaviipaleet on paistettu) taikinaan. Kaada taikina vuokaan.
Paista kakku 180-asteisen uunin alaosassa noin 40 minuuttia.
Anna omenakakun jäähtyä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua tai anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.
Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria ja tarjoa omenakakku kevyesti vatkatun kermavaahdon kera.


Näihin kuviin ja resepteihin päättyy tämä ei muuta kuin kokeilemaan ja maistelemaan.
Lisää tulee reissun jälkeen. Voikin olla pitkä postaus sitten kaikkinen kokemuksineen.

Hyvää syksyn alkua kaikille!


maanantai 1. tammikuuta 2018

Pikkujoulut Suomi 100 vuotta teemalla

Vietimme vuoden viimeiset juhlat Marttamme Iran luona 16.12, Juhlistimme pikkujouluja sekä teimme virallisen Suomi 100 vuotta menun. Menu on Ulkoasianministeriön sivuilta jota hieman muokkasimme omaan käyttöön sopivaksi. Ohessa sivulle linkki .

Alkuun nautimme keittiöntervehdykset Ruotsista ja Venäjältä. Ruotsista oli gubbröra joka ehkä taipuu sillikaviaariksi. Venäjältä tattaripiiraat. Todella herkulliset ja maukkaat emännän tajoileman Väinämöisen kulauksen kanssa. Väinämöisen kulaus oli Napue-Giniä, kurkkua, mustaviinimarjoja sekä kuohuviiniä. Lena teki tervehdykset etukäteen kotona.


Alkumaljan ja napostelun aikana käytiin menu läpi sekä jakauduttiin ryhmiin. Meitä oli 10 henkilöä ja saatiin kivat ryhmät. Yksi ryhmä valmisteli pienet Suomalaiset suupalat, alkuruokaryhmä, pääruokaryhmä ja jälkkäri. Etukäteen tehtiin pari juttua koska aika oli rajallinen. Kala suolattiin sekä riimisuolattu naudanfilee. Ohjeissa oleva suolan määrä järkytti alkuun kun allekirjoittanut näitä suolasi, mutta maku oli loistava ei yhtään liian suolainen. Että taitaa ne kokit osata...Ja Ira leipoi Britakakun pohjan sekä hoiti ruokaostokset. 


Kuvassa Suomalaiset suupalat ja meidän Juurimartat. Todella vaivan arvoinen tämä menu ja vaikka tekisi vain osan kerrallaan. Erinomaiset tarjottavat  Suomalaiset suupalat vaikka pikkutilaisuuksiin, illanistujaisiin tai juhliin. 


Yhteistuumin ne hoituu isommatkin hommat. Keittiö oli ihana ja tilava että kaikki 10 henkilöä mahtui sinne pyörimään. Hyvin oli organisoitu koska käytössä oli vain yksi uuni ja hella ja silti saatiin kaikki ajallaan valmiiksi.

Seuraavaksi oli alkupalan vuoro, mikä veikin minun sydämen täysin. Oli niin ihanan makuinen yhdistelmä että kuola valuu melkein pelkästä ajatuksesta. Tämä on ensi kerran meillä juhlissa alkupalana. Tervamarinoitua lohta, tillikurkkuja ja vihreää perunasalaattia. Voi nam.


Hyvin mahduttiin myös pöydän ääreen nautiskelemaan menu.


Vuorossa oli pääruoka, joka oli kauralla täytetty kaalikääryle, meillä oli karitsan paahtopaistia ulkofileen sijaan. Ikävä kyllä ruoat olivat niin herkullisia että kaikista en saanut valokuvaa.

Jälkiruoka oli myös ihana Britakakku raparperilla. Saimme vielä jälkkärin jälkkärin eli juustoja.

Lena ja Lassi olivat hoitaneet upeat viinit tilaisuuten. Olimme kyllä aivan hemmoteltuja vaikka itse kokkasimmekin.

Ira toimi meidän virallisena joulupukkina koska meillä on tapana antaa sokkona max 10€ lahja.


Ilta oli onnistunut ja Juurmimartoissa on voimaa. Ruokien maku oli aivan ravintolatasoa siis hyvän ravintolan tasoa, ellei  jopa parempi. Nyt näihin kuviin ja tunnelmiin piti toivotella hyvää loppuvuotta ja joulua mutta koska kirjoittelun kanssa taas venähti niin toivotan erittäin hyvää alkanutta vuotta.

Katsotaan mitä taas keksitään vuodeksi. Ainakin yksi Sisilian  matka on tulossa syyskuussa. 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Marttailua askartelun merkeissä.

Vietimme torstai-illan Lassin luona ja saimme aikaan paljon erilaisia jouluisia juttuja.

Tehtiin sinappia, tryffeleitä, kortteja, karkkipurkkeja ja kanelihimmeleitä. Taisi pari nopeaa ehtiä tehdä tonttuovenkin. 

Saimme maistella hieman viiniä ja pizzaa sekä oli juustoja ja siemennäkkäriä.

Sinapin ohjeen laitan tähän. On ihan perusohje että voi jokainen muokata sitten makuun sopivaksi.

1 1/2 dl sinappijauhetta
1 1/2 dl sokeria
2dl kuohukermaa
1 kananmuna
1tl viinietikkaa
2rkl konjakkia
Sekoita sinappijauhe ja sokeri kattilassa. Lisää joukkoon kerma ja muna.Kuumenna seosta sekoittaen koko ajan, kunnes seos alkaa saostua ja kiehahtaa.Lisää jäähtyneeseen sinappiin viinietikka ja mausta konjakilla. Kaada sinappi tölkkiin ja anna maun tasaantua jääkaapissa pari päivää.



Ohessa pari kuvaa illasta. Mukavaa oli porukalla olla ja sai oppia uusia juttuja taas kerran. 
Iloisen puheensorinan ohessa keskustelimme tulevasta Suomi 100v menusta sekä Juurimarttojen matkasta.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Grilli-ilta 8.6.2017

Saatiin hieman sateinen ja harmaa päivä grillibileisiin, mutta menoa se ei meillä Martoilla haitannut. Ihan kiva ilta oli viettää sisätiloissa hyvää ruokaa syöden ja viinejä maistellen ja seura oli tietenkin ihan parasta. Vietimme grilli-iltaa Suomi 100-v teemalla ja idea oli kutsua ystävä mukaan. Saimmekin yhden uuden Martan ja pari uutta Marttaehdokasta sekä Laajalahden Martoista vierailevan tähden.
Ja saimme todeta että 13 henkilöä on aika maksimi minun olkkarissa että mahtuu pitkän kaavan mukaan ruokailemaan.



Ideana oli grillata semmoista mitä ei aina tule tehtyä tai ensimmäistä kertaa. Listalla oli siis kampasimpukat, karitsanpaahtopaisti, broccoliini, parsa, raakamakkaroita, näitä en ollut itse grillannut koskaan. Ja hyvin onnistui kaikki, noh kampasimpukat ei saanu väriä pintaan mutta ens kerralla paremmalla onnella. Broccoliinit ja pikkusipulit tuli grillissä erityisen hyviksi, että broccoliini on jatkossa mukana meillä listalla.


Grillissä oli hieman ahdasta ja onneksi minulla oli pari avustajaa jotka juoksivat keittiön ja grillin välissä, että saatiin murua rinnan alle nopealla sykkeellä ja ei tarvinnut nälässä kauan istua.


Kaikki onnistui ja mikään ei palanut tai jäänyt raa'aksi, eikä myöskään jäänyt liiaksi yli tai joku jäänyt nälkäiseksi. Sipulit loppuivat kesken koska olivat vaan niin hyviä! Kiitos Marja niistä!

Viinit olivat alkosta nuoren myyjän opastuksella valittu ja omasta mielestä toimivat todella hyvin, ehkä jälkiruokasorbettien kanssa olisi voinut olla makeampi prosecco mutta makuasioita. Lena ja Marja toivat myös alkuviinejä maisteltavaksi ja Hilkka toi veljensä tekemää kotiviiniä joka oli ihan vuosikertaa. Oli hyvää kylmänä ja eiryisesti mainittakoon että ei ollut kotiviinimäinen maku (hiiva). Veljelle terkkuja hyvä oli viini.


Ohessa menu ja viinit. Marjan tytär Sofia teki meille fenkoli, sitruuna ja aprikoosisorbetit, jotka olivat tietenkin aivan mahtavia kiitos siitä hänelle. Fenkolisorbetti oli itselle hieman oudohko tuttavuus ja en ihan ekalla kerralla syttynyt, mutta ehkä toisella kertaa. Kahvit oli tarkoitus keittää mutteripannulla mutta allekirjoittanut osti kaupasta suodatinjauhatusta joten saimme suodatinkahvit.

Onneksi Ira hoiti sihteerin tehtäviä ja saimme taas paljon uusia juttuja mitä pitää selvittää. Ensimmäinen asia oli että lukijat haluaisivat reseptejä tähän blogiin ja tarkoitus olisi nyt kartoittaa että mikä olisi paras systeemi siihen. Meinattiin että olisivat linkin takana, että halutessaan voisi käydä kurkkaamassa. Toistaiseksi ei vielä ole käytössä, mutta kesän aikana tässä ehdin tutustua ja työstämään Juurimarttojen reseptipankkia.


Kuvassa leidit rivissä ja nuorin Martta Elvi. Mummin virkkaamat kesähatut päässä.

Nyt on kesä ja lomat joten nautitaan nisstä vaikka sataisikin, silloin voi aina nukkua päikkärit ne kenellä ei nappulat unia haittaa. Itse nukun vuonna 2030 sitten, Syksyllä retki Tampereelle ja sitä suunitellaan joten ehdotuksia tulemaan. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin Juurimartta kiittää ja kuittaa. Hyvää Kesää!

Uudenmaan Marttojen sivuilta löytyy kyllä puuhaa kesällekin että sinne vaan kurkkaamaan että josko olisi tapahtumia. Ainakin seuraava on 17.6 nukutaan yö ulkona. Villa Elfvikissä Laajalahden Martat paistaa lettuja sekä Nuuksiossa on nuotiokahvila johon Juurimarttojen Lena ja Marja toimittavat syötävää.

torstai 25. toukokuuta 2017

Martat Tallinnassa

Vihdoinkin koitti se kevätpäivä että päästiin retkelle Tallinnaan. Saatiin mukavan kesäinen ilmakin seuraksi. Lähdimme Eckeröllä ja siellä menimme istumaan Bas Naissaar nimiseen paikkaan kannella 8. Olimme tilaamassa valkoviiniä mutta ihana myyjä suosittelikin ihanaa kesäistä drinkkiä nimeltä Frappe. Oli voittanut Pariisissa drinkkikilpailun. Laitan tässä ohjeen sekä kuvan hienosta ja hyvästä drinkistä.
Ohje: De Kuyper sour rhubarb 4cl
Fresita piccolo pullo
jaffaa
mansikkaa, limeä, mintunlehtiä ja jäitä
tehdään kannuun tästä tulee kahdelle.

Tallinnassa suuntasimme tilataksilla kohti hotellia. Hotelli oli kiva, viihtyisä ja rauhallinen. Mukavasti keskustassa. Three Crowns residents jos joku haluaa joskus käydä. Saimme myös oman tilataksin ja kuskin Viktorin. Joka hoiti mukavasti meidän liikkumiset paikasta toiseen.



Illalla suuntasimme ensin Vino Nostrum:iin maistamaan jännittävää hieman kuplivaa punaviiniä. Suosittelen käymään paikassa siellä järjestetään tastingeja.


Vino Nostrumista suuntasimme ravintola Pegasukseen syömään. Alkupalat ja pääruoka olivat listalla ja toisilla oli hieman onnistuneempi valinta kuin toisilla. Itselläni oli hieman liikaa mennyt neilikkaa ankankoipeen joka teki siitä hieman tökkivän. Ja toisilla oli oikein maittava annos. Käykää itse kokeilemassa, paikka oli aivan täynnä että pöytävaraus kannattaa hoitaa.Pegasus

Jälkiruoat ja kahvit hoidimme tunnelmallisessa kahvilassa vanhassa kaupungissa mutta en nyt tähän hätään yhtään muista mikä paikan nimi oli... kahvien jälkeen palasimme hotellille ja meillä oli kahta erilaista viiniä maisteltavana ja budjettilaskelmat.  Hyvin meni laskelmat ja viiniäkin jäi seuraavalle päivälle.

Aamulla ajoissa ylös ja aamupalan jälkeen Viktor tuli noutamaan meidän taksilla ja suuntasimme satamaan viemään laukut maksulliseen lokeroon. Saimme pienen tetris-pelin jälkeen kaikki  laukut plus kukat yhteen lokeroon. Tiimityöskentelyä ja taitoa. Huh hyvä tiimi. Nokka kohti Viimsiä.

Vierailimme Maria Matiisen tilkkutaidemuseossa. Voin kyllä todella suositella paikkaa. Hän ottaa vastaan ryhmiä ettei ihan yksityisiä henkilöitä. 


Hän kertoi eri tekniikoista sekä mistä tilkut tulevat ja ideat teoksiin. Jokaisella tilkulla oli tarina. Häneltä ilmestyy myös kirja farkkutilkkutaiteesta ja olivat kyllä mieleenpainuvia töitä ja tarinoita.
Kuvassa olevan teoksen nimi on: Ovi. Kun katsoo lähemmin niin löytää eri tekniikoita ja materiaaleja.


Yllä oleva teos on: Avioliitto. Tässä oli monta tarinaa ja jokainen katsoja päättää itse mikä teoksen tarina on. Itselle tuli kyyneleet silmiin kun näitä tarinoita kuuntelin. Saimme kahvit ja kakkua sekä pääsimme vierailemaan kellarissa sijaitsevaan työpajaan. Viktor odotteli taksissa meitä ja pääsimme takaisin Tallinnaa. Kalasadaman suunnalle jossa meillä oli F-hoonelta varattu lounas.

Lounas kattauksessa kesti hieman joten saimme lasilliset kuohuvaa odotellessamme. Lounas oli maukasta ja hyvää sekä edullista, mutta tosiaan ei kovin nopeaa. Onneksi meillä oli aikaa kun laiva lähti vasta illansuussa. Söimme mahat täyteen ja osa lähti suorinta tietä satamaan ja osa jatkoi toista reittiä satamaan. Kaikki kuitenkin löysivät samaan laivaan ja vielä omiin koteihinsa. Että aivan loistava reissu ja kiitos hyvän porukan.

Nyt on vielä grilli-ilta ennen kesätaukoa. Seuraava retki onkin Tampereelle joten sitä odotellessa voi nauttia auringosta ja kesän herkuista. Mansikoita, uusia perunoita ja savukalaa, tai valitkoon jokainen omat kesäherkkunsa. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Bryggeri ja Marttojen olutkoulu

Vihdoinkin koitti se kevätpäivä kun oltiin sovittu olutkoulu. Tietty tämä päivä oli pikkasen parempi oluen ystäville kuin niille jotka eivät kyseisestä tuotteesta tykkää. Meitä oli 15 ihmistä paikalla ja hirmu kiva porukka olikin.


Tässä hieman mitä kirjoitin muistiinpanoja ja faktaa.

Bryggeri avattiin vapunaattona 2013, Bryggerissä on panimo ja 7 eri säilytystankkia oluelle. Pullotus tapahtuu Lahdessa Teerenpelissä. Heillä on käsityöolutta ja laadukkaat raaka-aineet. Olut on pääroolissa tässä ravintolassa ja sitten tulee ruoka. Ruoka on skandinaavista lähiruokaa.

Humala tuo makua ja aromia olueeseen, sekä auttaa säilymään. Oluen käymistä ei keskeytetä. Ammattitaitoinen panimomestari osaa mitata raaka-aineet siten että oluesta tulee oikean makuista ja vahvuista. 0,5% saa olla vahvuudessa heittoa. Heillä on Saksalainen panimomestari.

Olutta pitäisi alkaa arvostamaan ruokajuomana. Suomi on kuitenkin olutmaa. Bryggerin ruokalistalla on valittu olutsuositukset ruokien kanssa, myös jälkiruokien kanssa.

Olut vaatii aina vaahdon pinnalleen. Se toimii suojana aromeille.
"vaahdoton olut on kuin siivetön lintu".

Olut tehdään useimmin seuraavista viljoista: ohra, ruis, vehnä, kaura, maissi, tattari, hirssi, speltti sekä riisi. Tosin maissi ja riisi ei taida olla viljaa mutta menköön samaan sarjaan tällä kertaa.

Omaa olutta voi tilata. Pienin erä on 1000L ja hintaa tulee 5-6€ litra. Nyt Martoille oma lageri. Tulisi heti mieleen joku ruispuolukka...


Tässä sitten meidän maistelupaketti. Vasemmalta oikealle.

1. Bryggeri pils, vaalea lager, katkera, raikas ja pitkä jälkimaku.
2. Bryggeri weitzen, vaalea vehnäolut, tuoksussa banaania ja maussa neilikkaa.
3.Bryggeri IPA, Kaunis väri ja tämä sopii erinomaisesti liharuokiin.
4. Bryggeri sout, tuoksussa mämmiä, erittäin kevyt olut joka sopii jälkiruokiin.
5. Bryggeri rosé, hybridiolut (käytetty viinihiivaa sekä oluthiivaa) sopii alkumaljaksi, hieman viinimäinen.

Tässä hieno kuva otettu kuparipannun heijastuksesta. Suosittelen paikkaa jos yhtään käsityöoluet kiinnostaa tai muuten vaan vaikka käymään syömässä. Kesällä on terassi. Olutta pannaan joka päivä joten tuoksut ovat hyvät kun maltaita paahdetaan. Mäskiä saa myös hakea sieltä leivontaan. Sanotte vaan että "Olli lupasi mäskiä leivontaan".

Jäimme vielä syömään. Ja pienen sekaannuksen jälkeen saatiin kaikki samaan pöytään. Jostain syystä varaukseni ruokailusta ei ollut mennyt tarjoilijalle asti mutta hienosti saatiin pitkä pöytä. Itse söin currywurstia ja olutta koska ne vaan kuuluu yhteen. Muilla huomasin talon hampurilaisen joka keräsi kehuja sekä pelmenit sherryliemen kera. Olivat maukkaat nekin. Alkuun tuodut leivät keräsivät kehuja, oli tummaa ja vaaleaa.

Paikka on avara ja pelkistetty. Käykää ihmeessä kurkkaamassa. Jos vaikka kuoriutuu olutihminen vaikkei sitä alkuun olisikaan. Tässä linkki sivuille http://bryggeri.fi/

Ja hyvää 4-vuotissynttäriä Bryggeri kohta on taas vapunaatto.